Ei leikki leivässä pidä - vai pitääkö?
Leikistä on paljon sanontoja:
Leikki on lapsen työtä, Lapsi on terve kun se leikkii, mutta sairas kun ei lopeta, joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Ja jos jokin työ sujuu hyvin, niin se luistaa kuin leikiten.
Lapsen täytyy saada leikkiä, vapaasti, ilman ohjausta. Siihen pitää saada käyttää paljon aikaa. Leikkivälineillä ei ole niin suurta merkitystä, lapset ovat luovia ja heidän mielikuvituksensa kehittää alkeellisimmistakin kepukoista ja laudanpätkistä leikkiin sopivia välineitä.
Tärkeää, erityisesti päivähoidossa, on aika ja paikka leikille. Leikkiin on mahdoton keskittyä, jos pienemmät lapset hääräilevät ja sotkevat tai leikin ulkopuoliset lapset tai aikuiset häiritsevät. Päivähoidon tilojen suunnittelussa on huomioitava väliseinin tms. rajattavat leikkialueet.
Päivän kulku varhaiskasvatuksessa, päivähoidossa ja esiopetuksessa, alkaa olla liian strukturoitu. Varhaiskasvatussuunnitelman ja esiopetussuunnitelman noudattaminen ohjaa kasvattavat helposti ajattelemaan, että suunnitelmissa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi lapsia pitää koko ajan ohjata kaikenlaisiin toimintoihin ja tuokioihin.
Hyvässä leikissä toteutuvat useat sisältöalueet, erityisesti sosiaalisuus ja tunne-elämän kehittyminen, mitkä ovat mielestäni kouluvalmiuksista tärkeimmät. Leikissä voidaan ”leikisti” tuntea kaikenlaisia tunteita ja erilaiset roolit helpottavat sosiaalisten suhteiden harjoittelua. Kotileikkiä: ruuanvalmistusta, vauvojen hoitoa, siivousta, leikkivät mielellään jo toisella vuodella olevat taaperot aikuisen kanssa - sukupuolesta riippumatta.
Minun sukupolveni, 60-luvulla syntyneet, lienevät viimeinen sukupolvi, joka on viettänyt vapaa-aikansa ulkona leikkien. Kun aikaa oli paljon, eikä mitään tekemistä, mielikuvitus lähti käyntiin. Rakentavaa ikävystymistä edeltää hedelmällinen joutilaisuus. Lapset joille tarjotaan riittävästi ohjelmoimatonta, omaehtoista aikaa, ovat luovia ja kekseliäitä. Aikaa ei tarvitse täyttää videoilla, pleikkareilla, tietokoneilla ja harrastuksilla. En voi olla säälimättä sellaisia lapsia, joilla on jo ennen kouluikää useampia harrastuksia, mihin sitten kellon kanssa kilpaa juosten vanhemmat lapsiaan raahaavat päiväkotipäivän jälkeen. Monesti vanhemmat puolustavat lapsensa lukuisia harrastuksia sanomalla, että Emmi itse haluaa ratsastaa, soittaa pianoa ja käydä kuvataidekoulussa. Vanhempien tehtävä on opastaa ja rajoittaa lapsen harrastuksetkin järjelliseen määrään.
Monet lapset eivät enää osaa leikkiä. Jos heillä ei ole ohjelmoitua tekemistä tai viihdytystä, he ärtyvät, eivätkä suinkaan ryhdy keksimään kivaa tekemistä itse. Päiväkodissa vapaan leikin aikana tällaiset lapset eivät pysty keskittymään yhteen leikkiin, vaan vaeltavat paikasta toiseen levottomina. On erittäin tärkeää, että varhaiskasvatuksessa lapsia opetetaan leikkimään. Aikuinen on aluksi mukana ideoimassa ja kuljettamassa leikkiä eteenpäin. Lasten leikkitaitojen kehittyessä aikuisen rooli pienenee ja vähitellen häviää vain havainnoijaksi. Myös ulkona aikuiset auttavat lapsia leikkimään.
Saako leikin puute lapsena tämän päivän nuoret aikuiset venyttämään nuoruuttaan? Ei haluta vakiintua, hankkia lapsia, asettua aloilleen. Mieluummin käydään työssä ja tienataan rahaa kaiken hauskan tekemiseen: matkusteluun, bailaamiseen, shoppaamisen, harrastuksiin. Yli kaksikymppiset nuoret miehet kokoontuvat yhteen pelaamaan x-boxia; Peter Pan -sukupolvi välttää vastuuta ja jatkaa leikkimistä pidempään kuin mikään sukupolvi aiemmin.
Pitäisikö meidän vanhempina ja kasvattajina auttaa lapsia leikkimään nyt, kun he vielä ovat lapsia?
